PKT-Turva Oy

PKT-Turva on vuonna 2005 perustettu suunnittelutoimisto. Vuonna 2013 toimintamme laajentumisen myötä yhtiö jakautui emoyhtiöstään palvellakseen paremmin palokatkosuunnittelua tarvitsevia asiakkaitamme. 

Alan asiantuntijana olemme erikoistuneet palokatkosuunnitteluun ja tunnemme viranomaisvaatimukset, eri tuotteet sekä niiden käyttömahdollisuudet haastavissakin kohteissa. Toimipisteemme sijaitsee Oulussa. Palvelemme asiakkaitamme valtakunnallisesti. 

Olemme luotettava yhteystyökumppani palokatkosuunnittelussa hankkeen alkuvaiheesta luovutukseen saakka. Seuraamme aktiivisesti alamme kehitystä sekä uusia innovaatioita ja haluamme olla ensimmäisten joukossa luomassa käytännöllisempää palokatkoasennusta sekä paloturvallisempaa ympäristöä meille kaikille.

Miksi valitset meidät kumppaniksi?

Vahvuuksiamme ovat halu aktiiviseen yhteistyöhön palokatkourakoitsijan sekä tilaajan kanssa koko prosessin ajan. Tunnemme palokatkot ja niiden käytännön toteutuksen, osaamme reagoida työmaalla ilmeneviin haasteisiin sekä ottaa kantaa ETA-hyväksyntien ulkopuolisiin ratkaisuihin.

Suunnittelun toteutusaikataulu sovitaan aina erikseen joustavasti asiakkaan tarpeet huomioon ottaen.

Palokatkosuunnitelmamme sisältää:

  • Palokatkotyöselostuksen
  • Palokatkojen sijaintikartastot
  • Palokatkodetaljit ja ohjeet muille urakoitsijoille (LVIS).

Arvoihimme kuuluu toimia asiakkaiden tarpeiden mukaisesti, kustannustehokkaasti huolehtien siitä, että suunnittelumme auttaa ja helpottaa kohteessa toteutettavia palokatkotöitä.

Viranomaisten hyväksymät palokatko­suunnitelmat

Toteutamme kohteeseen lain vaatimusten mukaisen palokatkosuunnitelman. Suunnitelmaamme perustuen kohteessa olevat paloläpiviennit pystytään toteuttamaan CE – merkityillä ETA – hyväksytyillä ratkaisuilla.

Palokatkosuunnittelussa kiinnitämme huomiota myös käyttökohteiden erityisvaatimuksiin, jotka suunnittelemme yhteistyössä asiakkaan kanssa. Yrityksenä olemme erikoistuneet palokatkosuunnitteluun ja vuosien saatossa olemme toteuttaneet satoja suunnitelmia erilaisiin kohteisiin.

Tietosuojaseloste